tiistai 16. syyskuuta 2008

kasvisruoka-aika:)

Kesällä kun palasimme kuukauden Keski-Euroopan turneelta huomasin, ettei miun tehnyt enää mieli lihaa. Pikemminkin ajatus (punaisen) lihan syömisestä sai miut voimaan pahoin. Joten nyt olen tietoisesti kehittänyt ostoslistaani kasvispainotteiseen suuntaan. Onneksi Mies syö mitä vain, joten nälässä sen ei tarvitse olla... Lapset kyllä hieman nirppailevat.

Tänään ruoka-aika oli jälleen kasvisruoka-aika. Ja meillä aika usein ruuaksi laitetaan sitä, mihin kaapista sattuu ainekset löytymään. Tällä kertaa ruokalistalla oli jasmiiniriisiä ja kesäkurpitsa- ananas- sinihomejuusto-kermakastiketta. Hauskaksi tuon ruuan teki maustaminen, sillä kesäkurpitsat maustoin jeeralla (l.juustokumina), kanelilla, kadremummalla sekä garam masalalla. Perään ananakset, kuohukerma sekä sinihomejuusto-nokare. Mie ainakin tykkäsin! Kuvaa siitä ruoasta ei tosin tullut otettua, sillä lautasella ruoka kokeilukeittiömaisuudessaankin oli vain riisiä kastikkeella.

Mies lähti työreissulle Kilttimaahan ja mie suunnittelin yllättäväni sen jatkamalla remonttia omin nokkineni. Hiukan kyllä arkeilen, sillä tahtoisin ilahduttaa rempan edistymisellä mutta osaankohan mie?

3 kommenttia:

M'man kirjoitti...

Kuulostaapaa herkulliselta! :)

M'man kirjoitti...

ps. tsemppia remontti hommiin!

s a n s k u :) kirjoitti...

No niin, ennatin lukea kaiken lapi. Olenpa ihan otettu etta minun innoittamana aloitit blogin. Toivottavasti tanne pian tulee paljon lukijoita ja sitten joku ottaa osaa Pay It Forward:n. Sina olet ainoa joka ilmoittautui minun. :) Jannittaa vahan etta mita keksin lahettaa sinulle. Vaikea tietaa mista joku tykkaisi. Toivottavasti ei sitten mene ihan hutiin kun paketti tulee...

Onnea blogin alkuun.