Uskaltaisinpa. Uskaltaisinko?

Vuosi sitten olin hautautuneena opintoihini. Yritin saada kaikki esseet, tentit ja opinnäytetyöni pois määräaikaan mennessä. Onnistuinkin, vaikka tiukille se menikin. Niin ajallisesti (palautin oparin kansitettavaksi ja tutkintohakemuksen koko perheen istuessa ulkopuolella autossa valmiina starttaamaan roadtripille Vuoristomaahan) kuin jaksamisen (seuraavat viikot opettelin hengittämään, syömään, nukkumaan) kannalta. Mutta valmistuin aikataulussa. Hyvä niin!

(reissuun lähtö 2011)

***Kuluneena vuotena Mies valmistui tohtoriksi ja aloitti työt tutkijakammion ulkopuolisessa maailmassa, tykäten työstänsä ihmisten parissa.

***Esikoinen käy koulua, harrastaa musiikkia ja kasvaa silmissä kaikin tavoin. Upea säteilevä-sydäminen nuorimies. Haasteita tälle talvelle ovat tarjonneet mm. yläkoulun valinta, musiikkiluokalle hakeminen sekä se että bestis menee sitten ensi vuonna toiseen kouluun. Sitä surraan jo nyt. Ymmärrettävästi.

***Tiukuseni aloitti ekaluokan ja opettajan kanssa tulimme pian siihen tulokseen, että neitokaiselle olisi parempi hypätä ensimmäisen luokan yli. Onneksemme kyseisessä koulussa tuollainen oli mahdollista. Sydän syrjällään katselin kun innokas oppija palasi päivä toisensa jälkeen koulusta sanoen: "Emmie oppinu tänäänkään mittään uutta. Mie kai jo tiijän liikaa?" Onneksemme tokaluokka tarjoaa oppimisen iloa. Musiikki- ja kuvataideharrastukset tuntuvat myös mielekkäiltä. Joskin ensi vuonna taidekoulu saa jäädä, hän kun haluaa rueta tanssimaan :)

*** Ja nuorimmainen on päivähoidossa ensimmäistä kertaa ilman siskoaan. Urheiluharrastus ilahduttaa tuota tuumailijaa. Sekä lukeminen ja laskeminen. Siskon 1. luokan vähänkäytetyt äikän ja matikan kirjat tulivat hyvään käyttöön ;) Hiukan tosin mietityttää, että mitähän se Taiga tekee ensi vuonna, kun vihdoin pääsee eskariin? Mutta jos kaveri on 4-vuotiaana oppinut itse lukemaan, niin olisihan se ihme, jos ei nyt 6-vuotta täytettyään olisi sujuva lukemisessa ja laskemisessa?

(Vuoristomaan maisemia viime kesältä. Siellä sielu lepää)

Mutta nyt tuohon otsikkoon!
Valmistuttuani olin lopussa, piipussa, uupunut. Millä nimellä sitä haluaakaan kutsua? Miun olisi pitänyt rynnätä vastavalmistuneena tarjoamaan itseäni työnantajille ja markkinoida miten hyvä työntekijä olisinkaan. Olisi. Pitänyt. Sen sijaan päätimme mieheni kanssa, että perheellemme, miulle, yhteiskunnalle on parempi, että mie hoidan itseni kuntoon ensin. Vaikka siihen menisi koko syksy. Poikkeuksellista? Ehkä, mutta vasta nyt -otettuani happea- tajuan, kuinka pitkälle sinnillä pääsee, ja kuinka monta vahingollistakin tapaa ja rutiinia olin ennättänyt luomaan pitääkseni itseni, arkemme, sen koko "ruuhkavuosi"-kuvion käynnissä :) Niistä ehkä enemmän myöhemmin. The Point is... Mie alan vasta nyt olla valmis tulevaan. Mie olen koko aikuisikäni tuntenut tarpeelliseksi suunnitella, täyttää kalenteria ääriään myöten, koettaa keretä mahdollisimman paljon. Nyt mie nautin ihan valtavasti kun miulla on päivä, jona saan vaan olla. Aikaa itselleni OLLA TEKEMÄTTÄ MITÄÄN :)

Eilen leikimme ajatuksella, että mitäs jos remppaisimme kotimme valmiiksi? (juu, olemme muutamaa huoneen viimeistelyä vaille valmiita.) Ja myisimme sen! Miksikö? Koska olen (olemme?) aina haaveilleet vuodesta maailman-ympäri-matkalla. Ja jos myisimme talomme, meillä voisi olla varaa toteuttaa tuo haave. Voi, miten kutkuttava ajatus! Takapenkiltä tuli välittömästä Reality Check; "Mutta ei me voida! Miulla on miun musiikki täällä!" Lohduttelimme esikoistamme, ettei tuo Haave ole oikeasti toteutumassa. Mutta jos ei koskaan haaveile, niin ei mikään voi muuttua. Ja jos haaveilee, kehittelee isoja ajatuksia, niin jonain päivänä jokin niistä voi toteutuakin :)

Niin. Tuolta miusta tuntuu koko elämäni kanssa. Tekisi mieleni astua pois mukavuusalueelta. En vain vielä tiedä minne. Yhteiskuntamme odottaa miun tekevän jotakin järkevää ja aikuismaista. Niin, olisihan se fiksua. Kolme lasta, talolaina. Mutta miksi miusta tuntuu, että nyt olisi mahdollisuus hypätä? Luottaa? Mie näen valoa tunnelin päästä, mie en tosin tiedä mihin tämä tunneli on miut vienyt :)

Valoisia ajatuksia teillekkin, missä sitten olettekin <3

rakkain terveisin, pikkuthti

10 vuoden aikahyppy

Rakas päiväkirja,
blogimaailma on viime aikoina jäänyt syrjään ja olen antautunut opintojeni loppuun saattamisen hetteikköön. Mutta tänä iltana kun talo on hiljentynyt, otan selvää mistä Blogistanissa nykyisin puhutaan. Ja ah, mitä mie löydänkään. Vanhoja tuttuja, uusia tuttavuuksia, kauniita kuvia, käsityöitä, pikalomia lasten kanssa ja 10 vuotta sitten-haasteen.

En ole aikoihin ennättänyt miettiä mennyttä enkä tulevaa, sillä tässä arjessakin on kiitettävästi liikkuvia osia, senpä vuoksi tämä haaste kolahtikin -hyvällä tavalla :)

10 vuotta sitten...
elin kaksin 1,5-vuotiaan poikani kanssa. Olin kotiäiti, joka oli kirjoittamassa 1. opinnäytetyötänsä valmiiksi. Muutamana arkipäivänä viikossa vein lapseni naapurustossa perhepäivähoitajalle ja litteroin, lainasin, viilasin, pohdin ja tein johtopäätöksiä.

Olin joitakin kuukausia aikaisemmin tavannut miehen, josta seuraavana kesänä olisi tuleva aviomieheni. Olin astumassa onnelliseen ja tasapainoiseen parisuhteeseen, joka tarjoaisi valoisan kasvuasustan lapselle -ja myöhemmin lapsille. Edellisen vuoden ajan olin ponnistellut tietoisesti varjosta kohti valoa. Olin viettänyt "kärsivällisyysvuotta", 1. vuotta vapaana haavoittavasta parisuhteesta. Vuotta jona tutkin itseäni, kertasin sitä kuka halusin olla ja missä olin menossa -mihin halusin olla menossa. Vuotta, jona halusin selvittää itselleni mitä minun tulikaan oppia edellisestä parisuhteesta ja eroon johtaneista syistä. Kärsivällisyysvuotena kärsivällisyyttäni koeteltiin, mutta myös uusia ovia ja mahdollisuuksia avautui eteeni. Mutta 10 vuotta sitten tähän aikaan olin jo selvinnyt. Olin löytänyt itseni. Olin saanut jo vuoden verran nauttia poikani kasvattamisesta ja kasvusta itsekseni. Olin tarvinnut tuon vuoden -olin hyvää vauhtia eheytymässä.

Joten 10 vuotta sitten muutoksen tuulet puhaltivat elämässäni. Olin jo reilut 1,5-vuotta sitten saanut ihana pojan. Ja tuona kuluneena vuotena olin löytänyt itseni, olin opettelemassa terveessä parisuhteessa neuvottelua, keskustelua, hyviä hiljaisia hetkiä. Olin opettelemassa lapsen kasvatusta yhdessä toisen vastuuntuntoisen aikuisen kanssa. Olin opettelemassa luottamusta ja onnellisuutta.

10 vuotta sitten alkoi elämäni, kuten sen tänä päivänä tunnen. Valon läsnäolo on vahvin muistoni tuosta ajasta, kuin aurinko olisi paistanut koko ajan. Niin se varmaan paistoikin. Päässäni ja sydämessäni.

Valitettavasti miulla ei vielä silloin 10 vuotta sitten ollut digikameraa, joten koneellamme ei ole lainkaan tuon ajankohdan kuvia. Siihen aikaan valokuvat teetettiin paperikuviksi ja laitettiin kansioihin.

listoja

Tämä vuodenaika nostaa listaihmisen minussa pintaan :D

on To-Do-Listoja, lahjalistoja, muistilistoja, kouluhommalistoja, ruokakauppalistoja. On listoja joista saa yksitoisensa jälkeen yliviivata hoidettuja hommia. On listoja joissa muistettavat kohdat vain lisääntyvät. On listoja joiden tekemisestä nauttii ja on listoja jotka tuntuvat painavilta niihin sisältyvien velvollisuuksien tähden.

Post-it-lippulappusia on pöydillä, kalenterin välissä, vihkoissa... Mutta nyt myös tietokoneen näyttöruudulla -ei, en sentään sinne ole alkanut lappuja liimailemaan, vaan armaassa Mäckissänihän on muistilappuohjelma <3 Ja miten mie en ollut tajunnut sen olemassaoloa ennen kuin tänään?! Aivan ihana keksintö! Ennen (siis vielä tämä aamuna!) miulla oli käytössäni erillinen kierrevihko, josta kunakin päivänä löytyy ko. päivän muistilappu, esimerkiksi näin:

keskiviikko 22.12.
klo 6.45 herätys
aamupala
klo 7.20 R1 kouluun lähtö
klo 8 Pikkuthti + luomen poisto
T+T juhlavaatteet? Lahjat opeille!
klo 9 koulu/ joulujuhla

kaupassa käynti (Kissan ruoka, kaneli, ...)

Leffa lasten kanssa

klo15 juna-asema
klo18 opintopiiri
klo 20 I. meille

Mutta nyt Kaikki Tuo miun organisoitumisen ja kerkeemisen kannalta olennainen tieto löytyy läppärin näytöltä, läppärin jonka aukaisen joka tapauksessa monta kertaa päivästä, milloin mistäkin syystä. Parhautta! Nyt mie myös tiedän missä miun muistilappuni ovat :D!

Miulla oli synttärit ja sain perheeltä "kissankestävänkukan" :)

Toivotan teille kaikille oikein rentouttavaa lomaa

ja kaikille teille jotka vietätte joulua tahtoisin toivottaa 

Rauhallista Joulua!

Havinoita havisee edelleen, tosin hiukan harvakseltaan ja hiljakseen, mutta kuitenkin :)

Kiitollisuus / thankfulness

Amerikassa vietetään Thanksgivingiä (Kiitospäivää) tänään, ja eräs ystäväni loi Facebookissa ryhmän, joka kannustaa meitä näyttämään erityisesti tänään kiitollisuuttamme toisia kohtaan sekä kertomaan sen ihmisille ympärillämme. Kuinka usein unohdammekaan kertoa rakkaillemme, että arvostamme heitä ja heidän ponnistuksiaan?

Tähän kiitollisuuteen liittyy myös mielestäni muistaminen. Haluaisin muistaa rakkaita ja ystäviämme sen vuoksi, että olen heistä kiitollinen, en siksi että se kuuluu asiaan tai se on pakollista. Viime vuonna eräät ystävämme toteuttivat joulumuistamisensa "joulukirjeen" muodossa. Heiltä tuli kirje, jossa he kertoivat mitä heille kuuluu ja mitä he olivat oppineet ja kokeneet kuluneen vuoden aikana. Minua tuo kirje ilahdutti suuresti ja jäin itsekkin miettimään, olisiko se jotain jota mekin haluaisimme tehdä. Useana vuotena olen jättänyt "pakolliset kortit" lähettämättä, sillä olen kokenut valmiiden Tiimari-korttien lähettämisen tyhjäksi toimenpiteeksi. Jos kortteja lähetän, haluan että se tulee sydämestä tavalla, että vastaanottajakin siitä ilahtuu.

Tänä vuonna olen selannut läpi erilaisia nettisivuja, joista voi tilata valokuvakortteja. Viimeisin löytöni oli amerikkalainen Shutterfly-sivusto, joka tarjoaa myös Greetings of the Seasons-tyyppisiä kortteja. Eiväthän kaikki ystävämme vietä joulua, joten minusta olisi huomaavaista laittaa kortti, jossa on huomioitu rakkaudella erilaisuutemme. Miten sitten toivottelisimme suomeksi? Onnellista juhla-aikaa? Vuodenajan terveiset? Onnellista Uutta Vuotta? Olemme kiitollisia teistä? Rakkaat terveisemme? Ja tässä ei ole kyse siitä, että vastaanottajalla ei olisi ymmärrystä joulunvietolle, vaan puhtaasti siitä, että tiedän suomalaisuuden pitävän sisällään paljon erilaisia maailmankatsomuksia ja rakastan heitä sellaisena kuin he ovat. Tiedän, että ystävämme ilahtuvat korteista ja muista muistamisista, lukipa niissa vaikka "Jouluiloa". Tahtoisin kuitenkin ilahduttaa heitä tavalla, joka osoittaa minun arvostavan heidän vakaumustansa osana heitä. Ihan vain rakkaudesta ja kiitollisuudesta, tuollainen pieni huomaavainen ele kun ei ole minulta pois, mutta voi olla suuri asia toiselle <3

(ei ehkä tyypillisin tämän vuodenajan muistamiskukka, mutta kukka kumminkin)

haaste

Eryah haastoi miut jo viikkoja sitten miettimään lapsuuttani, mutta vasta nyt saan vastattua haasteeseesi :)


1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "Mikä sinusta tulee isona?"

jossakin vaiheessa halusin tulla kondiittoriksi, herkkuhiiri kun olen. Mutta en miksi tahansa kondiittoriksi, vaan sellaiseksi joka tekee vain hyviä herkkuja -ja vain ystäville! Hmm... bisnesajattelu ei ole ikinä ollut miun heiniäni :D?

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?

Parasta olivat smurffit piirrettyinä telkkarista, sillä aina kun menin kylään erään ihmisen luokse oli hän paistanut pellillisen mokkapaa vain miuta varten, ja sain syödä sitä niin paljon kuin jaksoin, samalla kun katsoin Smurffeja videolta :D
Muita seuraamiani (ja joista tykkäsin ohjelman -en herkkujen vuoksi) olivat myös TaoTao, Kössi Kenguru, Taikuri Savinen, Lohikäärme Justus (joskin Savinen ja Justus olivatkin vaha-animaatioita...),

3. Lempileikkejäsi?

Naapuruston lasten kanssa pelattiin 10 tikkua laudalla, pollaria ja rosvoa sekä pesistä. itsekseni leikin paljon legoilla ja myöhemmin barbeilla. Naapurin poikien kanssa kiivettiin talvisin leikkimökin katolle ja olimme matti nykäsiä ja jari puikkosia hyppiessämme mahdollisimman pitkälle... silloin Nykänen oli vielä ihaltava hahmo...

4. Parhaat synttärisi ja miksi?

Jostain syystä en muista lapsuuden synttäreitäni, ja teini-iässä ne olivat vain tekosyitä kotibileille...
Mutta viime viikolla synttäreinäni sain perheeltä ja ystäviltä lahjaksi upean ja täynnä iloa ja rakkautta olevan päivän. Aamulla yllätyksekseni heräsin kun perhe toi aamupalan sänkyyn, laulun, geisha-rasian ja palmun kera :) Koko päivä oli kiireetöntä onnellista yhdessäoloa ja iltapäivällä ystäviä tuli tupa täyteen -kutsumatta <3 Tuntui niin ihanalta, kun ystävät muistivat ja halusivat viettää aikaa yhdessä!

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?

mie rakastan tanssia, ja olen aina tykännyt voimistelusta, joskaan en ole lapsuudessani harrastanut mitään. Tanssiharrastus astui kuvioihin vasta kaksikymppisenä... mutta vaikken sitä ole aikoihin harrastanutkaan on se aina niin ihanaa, sydäntä sykähdyttävää <3

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?

pakkohan se on myöntää; DINGO :D! 
vaikka parhaiten muistan kyllä ajan, jolloin kuuntelin Hassisen Konetta :) Ismo Alangon laulut ja karisma puree miuhun vieläkin!

7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?

Tärkein lahjani ovat lapseni ja tämä perheemme! (miulle ei ole jäänyt mieleeni mitään lahjoja lapsuudesta tahi nuoruudesta, joilla olisi ollut erityistä merkitystä -siksi vastaan näin)

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?

Olen unelmoinut saavani lisää lapsia adoption kautta. Tahtoisin myös matkustaa maailman ympäri ajan ja perheen kanssa. Sekä asua joitakin vuosia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.


Mie en laita tätä haastetta enää eteenpäin, sillä tämä onkin tainnut jo keretä kiertämään blogistanin ristiin rastiin -mutta mikäli joku ei tätä ole vielä saanut, ja haluaisi jakaa lapsuuttaan, niin ole hyvä; tässä siulle haaste :)

lauantaina satoi lunta

Meillä on aina ovet auki ystävien tulla. Joten melkeinpä joka päivä meillä on ystäviä ydinperheemme lisäksi -ja jos meillä on joku käymässä, niin hän on automaattisesti osa perhettämme ja elämäämme. Olipa kyse sitten lasten nukkumaan laitosta tai ruoka-aikana pöytään tulosta :) Joten kun tällä viikolla kävi niin hämmentävä tapaus, että meillä reilun viikon lomaillut ystävämme lähti, eikä ketään muita tullut tilalle kysyivät lapset ihmeissään; "Missä muut ovat?!" Niin. Sitä miekin ihmettelin. Siis sitä, että miksi meillä on näin iso koti, eiväthän 5 ihmistä tälläistä määrää huoneita tarvitse :) Onneksi meillä on suurperhe ystäviemme muodossa <3

(pikkuvessan yksityiskohtia)

Lauantaina  

ihailimme lumisadetta, 

pelasimme Pictionarya, 

saunoimme, 

pelasimme Muuttuvaa labyrinttiä, 

neuvvottelimme mieheni kanssa, 

teimme ruoaksi viiden tähden (kaikki tykkäsivät) "äidin superruokaa",

lapset ovat kikatelleet, leikkineet, neuvotelleet, 

esikoinen on auttanut pienempiään, käynyt kikkailemassa pikkufillarillaan,

neito on palannut mummolasta yökylästä,

nuorimmainen on törmännyt esineisiin useammankin kerran,

Rakkaani on ollut auttamassa ystäväämme puusavotassa

ja

mie... niin mitäs mie olen tehnyt? 

No ainakin puhunut puhelimessa ystävien kanssa, 

järjestellyt kaaoshuonetta (josta tulee esikoisen huone),

organisoinut omaa ja muitten elämää,

tehnyt ruokaa ja pessyt pyykkiä,

pelannut lautapelejä. 

Elänyt arkea perheen kanssa.

Tässä muutama kuva-arvoitus; mitä kuva esittää :)?

Käsittämätöntä kyllä, esikoinen seurasi ajatuksenjuoksuani; 

ensimmäinen kuva vas. yläreunassa on siis suomenlippu (haettu sana: valkoinen), 

seuraava kuvasarja on koira + putki = koiranputki

Arvaa minkä nuorimmainen piirsi pictionaryssä?

Vastaus: jättiläinen -oli niin iso, että paparille mahtuvat vain jalat :D


Mukavaa sunnuntaita :)

2 Ken Robinsonin puhetta koulutuksesta

Olen kuunnellut 2 erittäin mielenkiintoista ja valtavan hauskaa puhetta kasvatuksesta ja koulujärjestelmän vallankumouksen tarpeesta (18min/puhe). Tässä teille, jotka olette kiinnostuneita kasvatuksesta (eivätkö kaikki ole:)?) erinomainen ja ajatuksia herättävä (jopa hilpeä) video koulutuksestamme sellaisena kuin se nykyään nähdään, ja millaista sen pitäisi olla tukeakseen kasvuamme tasapainoisesti :)

Ja tässä on Sir Ken Robinsonin follow-up -puhe tältä vuodelta. Upea puhe tämäkin!

(Saunamme valaistus)