tiistai 23. marraskuuta 2010

haaste

Eryah haastoi miut jo viikkoja sitten miettimään lapsuuttani, mutta vasta nyt saan vastattua haasteeseesi :)


1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "Mikä sinusta tulee isona?"
jossakin vaiheessa halusin tulla kondiittoriksi, herkkuhiiri kun olen. Mutta en miksi tahansa kondiittoriksi, vaan sellaiseksi joka tekee vain hyviä herkkuja -ja vain ystäville! Hmm... bisnesajattelu ei ole ikinä ollut miun heiniäni :D?

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Parasta olivat smurffit piirrettyinä telkkarista, sillä aina kun menin kylään erään ihmisen luokse oli hän paistanut pellillisen mokkapaa vain miuta varten, ja sain syödä sitä niin paljon kuin jaksoin, samalla kun katsoin Smurffeja videolta :D
Muita seuraamiani (ja joista tykkäsin ohjelman -en herkkujen vuoksi) olivat myös TaoTao, Kössi Kenguru, Taikuri Savinen, Lohikäärme Justus (joskin Savinen ja Justus olivatkin vaha-animaatioita...),

3. Lempileikkejäsi?
Naapuruston lasten kanssa pelattiin 10 tikkua laudalla, pollaria ja rosvoa sekä pesistä. itsekseni leikin paljon legoilla ja myöhemmin barbeilla. Naapurin poikien kanssa kiivettiin talvisin leikkimökin katolle ja olimme matti nykäsiä ja jari puikkosia hyppiessämme mahdollisimman pitkälle... silloin Nykänen oli vielä ihaltava hahmo...

4. Parhaat synttärisi ja miksi?
Jostain syystä en muista lapsuuden synttäreitäni, ja teini-iässä ne olivat vain tekosyitä kotibileille...
Mutta viime viikolla synttäreinäni sain perheeltä ja ystäviltä lahjaksi upean ja täynnä iloa ja rakkautta olevan päivän. Aamulla yllätyksekseni heräsin kun perhe toi aamupalan sänkyyn, laulun, geisha-rasian ja palmun kera :) Koko päivä oli kiireetöntä onnellista yhdessäoloa ja iltapäivällä ystäviä tuli tupa täyteen -kutsumatta <3 Tuntui niin ihanalta, kun ystävät muistivat ja halusivat viettää aikaa yhdessä!

5. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
mie rakastan tanssia, ja olen aina tykännyt voimistelusta, joskaan en ole lapsuudessani harrastanut mitään. Tanssiharrastus astui kuvioihin vasta kaksikymppisenä... mutta vaikken sitä ole aikoihin harrastanutkaan on se aina niin ihanaa, sydäntä sykähdyttävää <3

6. Ensimmäinen musiikki-idolisi?
pakkohan se on myöntää; DINGO :D! 
vaikka parhaiten muistan kyllä ajan, jolloin kuuntelin Hassisen Konetta :) Ismo Alangon laulut ja karisma puree miuhun vieläkin!

7. Paras joululahjasi/ muu lahja, jonka olet saanut?
Tärkein lahjani ovat lapseni ja tämä perheemme! (miulle ei ole jäänyt mieleeni mitään lahjoja lapsuudesta tahi nuoruudesta, joilla olisi ollut erityistä merkitystä -siksi vastaan näin)

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Olen unelmoinut saavani lisää lapsia adoption kautta. Tahtoisin myös matkustaa maailman ympäri ajan ja perheen kanssa. Sekä asua joitakin vuosia Saharan eteläpuolisessa Afrikassa.


Mie en laita tätä haastetta enää eteenpäin, sillä tämä onkin tainnut jo keretä kiertämään blogistanin ristiin rastiin -mutta mikäli joku ei tätä ole vielä saanut, ja haluaisi jakaa lapsuuttaan, niin ole hyvä; tässä siulle haaste :)

4 kommenttia:

Mayo kirjoitti...

Sinut pitääkin ilmoittaa seuraavaan "tanssii tähtien kanssa" -ohjelmaan : )

pikkuthti kirjoitti...

:D ei sentäs! Mie loistan mielelläni täällä kotosalla, ei siihen kuuluisuuksia ja yleisöä tartteta!

Eryah kirjoitti...

Ma olin unohtanut TaoTaon!!! Se oli yksi munkin suosikeista :)

Kiva postaus!

pikkuthti kirjoitti...

Kiitos :)