Rakas päiväkirja,
blogimaailma on viime aikoina jäänyt syrjään ja olen antautunut opintojeni loppuun saattamisen hetteikköön. Mutta tänä iltana kun talo on hiljentynyt, otan selvää mistä Blogistanissa nykyisin puhutaan. Ja ah, mitä mie löydänkään. Vanhoja tuttuja, uusia tuttavuuksia, kauniita kuvia, käsityöitä, pikalomia lasten kanssa ja 10 vuotta sitten-haasteen.
En ole aikoihin ennättänyt miettiä mennyttä enkä tulevaa, sillä tässä arjessakin on kiitettävästi liikkuvia osia, senpä vuoksi tämä haaste kolahtikin -hyvällä tavalla :)
10 vuotta sitten...
elin kaksin 1,5-vuotiaan poikani kanssa. Olin kotiäiti, joka oli kirjoittamassa 1. opinnäytetyötänsä valmiiksi. Muutamana arkipäivänä viikossa vein lapseni naapurustossa perhepäivähoitajalle ja litteroin, lainasin, viilasin, pohdin ja tein johtopäätöksiä.
Olin joitakin kuukausia aikaisemmin tavannut miehen, josta seuraavana kesänä olisi tuleva aviomieheni. Olin astumassa onnelliseen ja tasapainoiseen parisuhteeseen, joka tarjoaisi valoisan kasvuasustan lapselle -ja myöhemmin lapsille. Edellisen vuoden ajan olin ponnistellut tietoisesti varjosta kohti valoa. Olin viettänyt "kärsivällisyysvuotta", 1. vuotta vapaana haavoittavasta parisuhteesta. Vuotta jona tutkin itseäni, kertasin sitä kuka halusin olla ja missä olin menossa -mihin halusin olla menossa. Vuotta, jona halusin selvittää itselleni mitä minun tulikaan oppia edellisestä parisuhteesta ja eroon johtaneista syistä. Kärsivällisyysvuotena kärsivällisyyttäni koeteltiin, mutta myös uusia ovia ja mahdollisuuksia avautui eteeni. Mutta 10 vuotta sitten tähän aikaan olin jo selvinnyt. Olin löytänyt itseni. Olin saanut jo vuoden verran nauttia poikani kasvattamisesta ja kasvusta itsekseni. Olin tarvinnut tuon vuoden -olin hyvää vauhtia eheytymässä.
Joten 10 vuotta sitten muutoksen tuulet puhaltivat elämässäni. Olin jo reilut 1,5-vuotta sitten saanut ihana pojan. Ja tuona kuluneena vuotena olin löytänyt itseni, olin opettelemassa terveessä parisuhteessa neuvottelua, keskustelua, hyviä hiljaisia hetkiä. Olin opettelemassa lapsen kasvatusta yhdessä toisen vastuuntuntoisen aikuisen kanssa. Olin opettelemassa luottamusta ja onnellisuutta.
10 vuotta sitten alkoi elämäni, kuten sen tänä päivänä tunnen. Valon läsnäolo on vahvin muistoni tuosta ajasta, kuin aurinko olisi paistanut koko ajan. Niin se varmaan paistoikin. Päässäni ja sydämessäni.
Valitettavasti miulla ei vielä silloin 10 vuotta sitten ollut digikameraa, joten koneellamme ei ole lainkaan tuon ajankohdan kuvia. Siihen aikaan valokuvat teetettiin paperikuviksi ja laitettiin kansioihin.
